Kivettynyt lepo

Nanjing 2008

Muistan täältä parin vuoden takaa monet kasvot, mutta en yhtään ainutta nimeä. Myös bulevardien jyhkeät plataanit ja Sun Yat Senin mausoleumikukkula ovat piirtyneet mieleen.

Sun Yat Senin muistomerkille riittää kiipelijöitä.

Sun Yat Senin muistomerkille riittää kiipelijöitä.

Kehossa säilyy yksi unohtumaton tuliainen samalta ensi matkalta tähän kaupunkiin: sain sen myötä takaisin vasemman käteni.

Vähän ennen matkalle lähtöä vasen käsi kieltäytyi toimimasta kyynärpäästä alaspäin. Ranne roikkui holtittomana ja kämmen sekä sormet olivat kuin irtonainen puutarhakäsine. Olin edellisenä iltana saunonut ja päättänyt vyöhyketerapoida koko käsivarren sisulla. Sitä oli vaivannut jo yli puolen vuoden ajan yhdistelmä tennis- ja golfkyynärpäästä, todennäköisesti juuri matkalaukkujen raahaamisesta aiheutunut. En ollut missään välissä ehtinyt näyttämään sitä lääkärille saati hoidattamaan kuntoon. Ja taas oli matka edessä. Saunan jälkeen lihakset olivat rentoina ja käsittely kovakourainen. Sattui, mutta en piitannut. Ehkä onnistuin ”kerralla eroon” -käsittelyssäni vahingoittamaan hermoratoja, ehkä ne olivat jo valmiiksi vahingoittuneet.

Aamulla pelästykseni oli ankara. Vein hervottoman käteni terveyskeskukseen, josta minut lähetettiin Meilahden neurologiselle klinikalle tutkimuksiin. Niitä ei kuitenkaan tehty heti, vaan luvassa oli aika seuraavalta viikolta, Kiinan matkan keskeltä. Marssin siis apteekkiin ja ostin rannetuen ajatellen, että Kiinassa järjestyy akupunktio.

– Ei missään nimessä akupunktiota tuohon, sanoi kiinalaislääkäri Nanjingin uutuuttaan kiiltelevällä, valtavalla terveysasemalla, jonne paikallisen kulttuuritoimen virkamiehet olivat lähettäneet kuultuaan toiveistani. Minut pantiin hermoratatutkimukseen. Koneen päätteeltä näin itsekin, että olkavarren hermorata ei yhdistynyt muihin. Sain lääkkeet, joiden etiketeistä en ymmärtänyt mitään, ja suulliset käyttöohjeet. Ainakin toisen lääkkeen tulkitsin luontaistuotteeksi. Lystin maksoi kokonaisuudessaan Nanjingin kulttuuritoimi. Kiitos plataanien kaupunki. Et pyytänyt kättäni, mutta annoit sen takaisin.

Lääkkeet tehosivat, ja muutaman viikon kuluttua Kiinan matkasta saatoin jälleen soittaa rumpuja Afrikassa. Saan kiittää kahta muutakin kaupunkia vielä suuremmista lahjoista. Moskova on auttanut minua säilyttämään selkäni, Berliinin Frauenklinik tyttäreni.

Nyt siis teen paluun kaupunkiin, jossa voin jälleen puristaa käsiä vaikka kaksin käsin. On mukava palata.

Matkalla Shanghain lentokentältä Nanjingiin poikkeamme lounaalle kaupunkiin, joka on kuin tieteiselokuvan Joku-polis. Kaikki rakennukset ovat upouusia, korkeita ja kiiltäväkylkisiä. Niiden väliset kadut ammottavat tyhjyyttään. Paikka on IT-teknologian keskus, minua valistetaan. Lounas syödään suuren hotellin avarassa ravintolassa, joka sekin on lähes vailla muita asiakkaita. Ilmeisesti kaikki kaupungin asukkaat on liimattu näyttöpäätteidensä ääreen.

Koko automatkan aikana ei moottoritien varresta ole osunut silmään yhtään vanhaa rakennusta eikä yhtään slummia. Useita uusia asuntoalueita on näkynyt siellä täällä peltomaisemassa. Olemme matkanneet läpi Kiinan rahakkaimman provinssin.

1500-luvun puutarha.

1500-luvun puutarha.

Vain Shujoun kaupunki on poikkeus virtaviivaisessa yleiskuvassa. Siellä on säilytetty suuri 1500-luvun puutarha-alue, jossa vanhat huvilat kohoavat kukkien peittämiltä kumpareilta ja itkupajujen keskeltä seuraillen alueen halki virtaavan joenuoman mutkittelevaa kulkua ja tuhansien lumpeiden ja lootusten peittämiä suvantokohtia. Kehityksen eturintamassa ollaan silti täälläkin. Heti puistoalueen viereen on noussut juuri avattu Louvren pyramidin piirtäneen arkkitehdin suunnittelema taidemuseo.

Ensimmäinen ”oma” ITI-festivaalini

Nanjingissa asumme tällä kertaa luonnonpuiston keskeen sijoitetussa kongressihotellissa, jonka vieressä on laaja historiallisten muistomerkkien alue. Hotellihuoneeni on luokiteltu neljän tähden arvoiseksi. Sen keskellä on suuri pyöreä kylpyamme, joka on erotettu ympäristöstään läpinäkyvin muoviseinin. Kylpijää voi katsella silmiensä iloksi itse teossa, jos ei ole laillani liikkeellä yksin. Sisustus on tasokasta, moitteetonta ja persoonatonta. Ainoat suihkukopin lisäksi ällistyttävät katseenvangitsijat on sijoitettu lattian nurkkauksiin. Ne ovat pieniä kertakäyttölautasia kukkuroillaan ainetta, joka näyttää mustalta kaviaarilta. Moskva-hotellissa heitin kerran pois turkoosinsiniset tabletit, joita oli kylvetty kylpyhuoneen nurkkiin, eikä aikaakaan kun huoneeseen oli saapastellut torakoiden armeijakunta. Mietin, ovatko nämä herkkulautaset torakoita vai hiiriä varten. Kumpiakaan en onnistu viikon aikana näkemään, mutta niinpä olenkin jättänyt lautaset koskemattomaan rauhaan.

ITI:n taiteellinen johtajuus on toistaiseksi merkinnyt loputtomia neuvotteluja eri maailman kolkille, usein siitä, onko kyseisten maiden osallistuminen maailmanjärjestöön mielekästä. Yhtään maata ei tänä aikana ole eronnut. Siispä Nanjing tuntuu ihka oikealta omalta aikaansaannokselta. ITI:n hallituksessa on nimittäin käyty pitkät keskustelut siitä, soveltuuko Kiina isäntämaaksi, ja olen pitänyt niissä yhteyksissä tiukasti hankkeen puolta. Ensi matkallani perinteinen kiinalainen teatteri on tehnyt niin suuren vaikutuksen, että olen vakuuttunut sen olevan elämys myös monille muille ulkomaalaisille.

Kunniavieraat

Varsinaiset työpäivät ovat täällä pian ohi, sillä osa ITI:n hallituksen jäsenistä on tullut jo aikaisemmin ja matkustaa pois jo festivaalin alkaessa. Niinpä urakoimme pitkiä päivärupeamia. Loppuviikkoni onkin sitten festivaalin esitysten seuraamista ja paikallisia nähtävyyksiä, siis lähes lomaa ennen lentoa Beijingiin, jossa odottaa toinen työmaa.

Ennen festivaaliesitysten alkua meidät viedään aina istumaan odotuseriöihin, joissa arvokkaat herrat kättelevät ja kumartelevat. Naiset ovat vastaanottoseremonioissa todella vähälukuisia. Meidät sijoitetaan istumaan suuriin, seinänvierustoille asetettuihin nojatuoleihin, joiden sivupöydille tarjotaan teetä. Sitten siirrymme katsomoon viimeisinä, meille varatuille kunniapaikoille.

Festivaalin esityskokonaisuus vaikuttaa epätasaiselta. Syykin selviää. Osa valinnoista on paikalla Beijingin ITI-keskuksen ehdotuksesta, osa kaupunginisien päätöksellä, ja he taas ovat noudattaneet omia mieltymyksiään. Olemme jo nähneet ITI-valintana koosteen, jossa luonnollisen kokoiset videokuvaihmiset seurustelevat live-näyttelijän kanssa. Tekniikka lienee uutta teatteriväelle täällä, mutta juuri tämän lajin Robert Le Page osaa tuhat kertaa paremmin kuin näkemämme ”4 D Nelson” -vierailuesitys. Huomiselle on luvassa saksalaisia huumoriatleetteja isäntäkaupungin valintana, sitten Peking-oopperaa ITI-ohjelmana. Esitysten jälkeen syömme seitsemäntoista ruokalajin aterioita.

Kansojen teatteri -festivaali.

Kansojen teatteri -festivaali.

”Sigh for Love” on musiikkiteatteriesitys Shanghain baletista. Siinä huokaillaan rakkauden tähden romaani- ja filmiversion pohjalta amerikkalaistyyppisessä kömpelössä lavastuksessa. Klassikkokoulutetut tanssijat hyppäävät korkealle, mutta eivät juuri taivu keskeltä. Musikaaleilla lienee täällä melkoinen sosiaalinen tilaus tulevaisuudessa.

Saksalaisten ”Woyzeck”-esityksen katsomossa on oma jännityksensä. Lavastus on ilmaan pingotettu irtolava, jota ei ole saanut pultata kiinni Armeijan Teatterin lattiaan. Parkettiin ei saa nimittäin jäädä mitään jälkiä. Siispä irtolavan tuki on haettu pitkillä vaijereilla sivunäyttämön seinistä, ja ratkaisun pitävyys testataan tämän illan näytöksessä.

Juuri ennen esityksen alkua katsomosta syöksyy luokseni mies tervehtimään kuin rakastakin ystävää. Hän on kaupungin kulttuurijohtaja, jonka kanssa lopullinen sopimus festivaalista on hiottu edellisen matkani aikaan. Yleisö kohahtaa. Johtaja toki tunnetaan. Hän haluaa ehdottomasti kutsua syömään ja koko katsomo tarkentaa silmälasejaan. Ohjelmamme on täyteen tupattu, joten ehdotan vaikkapa maanantain aamiaista. Hän lupaa palata asiaan. Häkellytän itseni ja katsomon lopullisesti antamalla kevyen bijoun pomon poskelle kiitoksena kädestäni. Hän pujottelee takaisin paikalleen ja salongin valot sammuvat.

”Woyzeckin” lavastus kestää ja esitys on siisti, kelvollinen, tarkka ja hyväkin, mutta ei riittäisi meillä vuosikausien hitiksi kuten Wiesbadenissa.

Luppoajan mietteitä

Ehdin nyt miettiä ihmissuhteita ja sitä, mitä mahdan tehdä isona.

Määräaikainen periodini Pariisin-toimiston vasallina eli siis osa-aikainen taiteellinen johtajuuteni ITI:ssä päättyy tulevaan vuodenvaihteeseen. Joitakin ohjauksia on ripoteltuina eri paikkakunnille. Siis jälleen matka-asumista. Kotona odottaa se kaikki, mitä pitäisi kirjoittaa, eikä se suju ilman mahdollisuutta keskittyä. Niin ja se odottamatta syttynyt ja lähes saman periodin kestänyt ihmissuhde on haihtunut. ”Rakas ystävä”, tekstailet edelleen. Ja viestissä on vain pieni painotusero. Ennen pääpaino oli sanalla ”rakas”, nyt sanalla ”ystävä”.

Tuuliajo? Ylioppilasvuosi?

Tiedän oppineeni tähän ikään yhtä ja toista, vaikka paljon siitä on jo matkan varteen unohtunutkin. Kasvoihin on siinä ohessa piirtynyt uomia ja pysyviä vuonoja, joita aika ei enää koskaan tasoita. ”Enkä itke”, sanoo Niskavuoren Loviisa. Yritän ottaa opiksi. No nyt on ympärillä joka tapauksessa Kiina, 26 astetta plussaa, pilveä ja lämmintä tihkua. Ensi viikko odottaa Beijingissä. Keskusammeelliseen hotellihuoneeseeni on jo kannettu pino painavia lahjoja.

Yritän yön tunteina ryhdistäytyä ja viimeistellä luentoja Beijingin Arts’ Academy’in. Aprikoin valintojani. On niin vaikea arvata, miten tavoittaa nämä varauksellisuudessaan ja sydämellisyydessään arvaamattomat ihmiset.

Yksilapsinen perhe puistopiknikillä.

Yksilapsinen perhe puistopiknikillä.

Kiviset vartijat

Hotellin kyljessä on suuri vapaa-ajan alue ja sen toisella laidalla vanhoja hautamuistomerkkejä. Kuvaan lähtiäisiksi keisarihautojen kukkulalla jättimäistä obeliskin sisään sijoitettua kilpikonnaa. Sitten on vastassa kunniarivistö haudanvartijapatsaita. Ne seisovat loivassa rinteessä pareittain kivikäytävän kummallakin laidalla.

– Katso näitä kivisiä eläimiä, sanoo Kim Yeong Ok, ensimmäinen aasialainen, jonka kanssa ystävystyin. Nykyinen ITI:n kunniapuheenjohtaja matkaa edelleen lippalakki päässään ja silmät lipan alta huumorintajua tuikkien.

– Joka toinen pari on vartiossa, joka toinen pari lepää. Eläintenkin pitää levätä, hän jatkaa. – Katso, kuinka niistä erottuu kaksi tekijää, ihminen ja aika. Toinen on veistänyt kivestä, toinen viimeistellyt vuosisatojen mittaan. Molemmat kaksi on tarvittu.

Hevospuomit vuosisatojen takaa.

Hevospuomit vuosisatojen takaa.

Myös Nanjingin historiallinen museo on ollut ainutlaatuinen elämys, joka on pakko uusia. Käyn tervehtimässä jadehaarniskaheppua, joka lojuu tyynenä sarkofagillaan.

Nanjingin lähihistoria on sen sijaan ollut kaikkea muuta kuin tyyni. Kun japanilaiset 1937 vyöryivät maahan, 300 000 kaupungin asukasta sai surmansa. Kohokohta lienee ollut kahden japanilaisupseerin kilpa siitä, kumpi lyö nopeammin poikki sadan kiinalaisen kaulan. Kilpa oli tasaväkinen, kunnes toinen voitti luvuin 106–105. Lujimmille valloituksen aikaan joutuivat ehkä sittenkin kaupungin naiset, joita pakko-otettiin sotilaille ”lohtutytöiksi” ja jotka raiskattiin hengiltä. Sodan muistot eivät unohdu täällä sen enempää kuin Koreassa. Kiistalla Sankakun saarten omistuksesta on syvälle luotaavat juuret.

Viereiseen museorakennukseen on koottu Aasian modernin taiteen esittely, joka on häkellyttävä kokemus. Inhorealismin ja monumentaalisuuden välillä liikutaan melko löysin rantein. Silti liian suuri osa teoksista noudattaa lännen taiteen kauhukuvatrendejä.

On huojentavaa päästä museon pihalle, johon on siroteltu ikivanhoja kiviveistoksia ja kauniisti kaiverrettuja hevospaaluja.

Vanha taide houkuttelee.

Vanha taide houkuttelee.

Lähtökuopat

Festaritohina jatkuu ihan viime sekunneille asti. Kulttuurijohtaja on päättänyt kestitä minut ja ITI:n puheenjohtajan kunnolla juuri ennen päätösjuhlaa, mikä tarkoittaa, että ehdin hädin tuskin vaihtaa ylle juhlatamineet. Pakkaaminen jää yöhön, vaikka Beijingin kone lähtee jo aamusta ja lentokentälle Shanghaihin on parin tunnin matka.