Kirjat

testikirjaPoliisin pojat (Like, 2015) on nostalginen ja rankka lapsuuskuvaus satamakaupungista.

Kotikorttelin satamajätkät, kauppiaat, viinatrokarit ja monella tapaa ehtiväiset naisihmiset ovat Matille kuin oma perhe. Isoveli Aikka on nyrkkeilijämestari ja isä hämärissä oloissa työnsä jättänyt poliisi, nykyään nitrot taskussa kulkeva tuurijuoppo. Kun muutoksen aalto toisensa jälkeen pyyhkäisee perheen ylitse, äidin harteille jää kannatella perheen elämää.

Raija-Sinikka Rantala kuvaa lapsuuden karmaisevaa ihanuutta ja suurta yhteiskunnallista murrosta, joka 1950-luvulla muutti pikkukaupunkeja ja särki korttelipihojen rosoisen yhteisöllisyyden.

⦿


miekkatanssi

Miekkatanssi (Like, 2012) on trillerimäinen kertomus rakkaudesta, riippuvuudesta ja valheesta.

Kun Anna ja Asko kohtaavat, se on vääjäämätöntä. Molempien avioliitto hajoaa, ja raunioille he alkavat rakentaa uutta, yhteistä elämää. Entiset puolisot, kipuilevat lapset ja rahavaikeudet koettelevat onnea, mutta kaikesta huolimatta on selvää, että kohdalle on osunut suuri rakkaus.

Pikkuhiljaa todellisuus alkaa kupruilla. Oudot sattumukset seuraavat toisiaan, ja Anna alkaa epäillä, ettei Asko olekaan sellainen mies kuin hän on kuvitellut.

⦿


klovnikuva

Klovni: kun käänsin toisen posken (Like, 2009) on analyyttinen kuvaus ohjaajan ponnisteluista ja Stanislavski-metodin nykypäivästä.

Raija-Sinikka Rantala kuvaa teoksessaan ohjaajantyötä työskennellessään ensimmäisenä ulkomaisena naisohjaajana Leonid Andrejevin näytelmän Klovni – Se, joka saa korvapuusteja Moskovan Taiteellisen Teatterin suurelle näyttämölle.

Rantala tutkii Klovnin työprosessia etsiytyen niihin hetkiin ohjaajantyössä, joina tapahtuu kohtalokkaita ratkaisuja, syntyy oivalluksia tai nousee ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Työpäiväkirjan avulla hän hakee myös teoreettista taustaa Stanislavski-metodin soveltamisen käännekohtiin ja näyttelijäntyön ongelmakohtiin.

⦿


Optimisti: äänetön monologi (Like, 2000) on tositapahtumiin perustuva kafkamainen painajainen, joka vie lukijan tutustumisretkelle 2000-luvun hyvinvointivaltion pimeälle puolelle.

Pitkän uran tehnyt näyttelijä savustetaan ulos omasta teatteristaan. Kun mies alkaa hapuilla otetta uudesta elämästään, turvaverkko toisensa jälkeen pettää.

Työvoimatoimisto, Kela, sosiaalitoimisto, terveydenhuolto ja entinen työnantaja eksyttävät ikuista optimistia yhä syvemmälle byrokratian labyrinttiin, josta ei näytä löytyvän ulospääsyä. Luottamus elämään ja usko uuteen mahdollisuuteen istuu kuitenkin tiukassa.

⦿


auteur

Näyttelijä – auteur (Valtion painatuskeskus, 1988) on selventävä, kiinnostava kooste Stanislavskin opetuksesta, hänen seuraajistaan ja hänen oppinsa eri variaatioista.. Kirja on näyttelijälle ja näyttelijäntyöstä kiinnostuneelle tärkeä teos, sillä se painottaa näyttelijän oman luovan työn välttämättömyyttä ja oikeutta.

Kirja on syntynyt Raija-Sinikka Rantalan stanislavskilaisuuteen tekemien löytöretkien tuloksena. Suuntaus on näkemyksissään ehdoton: Näyttelijän ammatti ei avaudu käsityöläisotteella. Näyttelijä on taiteilija, jolla on taiteilijan vapaus, vastuu ja velvoitteet.

Kirja tarjoaa innostavaa ja käyttökelpoista materiaalia roolityöskentelyä varten.

⦿


nimeton

Nimetön (Kirjayhtymä, 1983) on harvinainen raporttiromaani, joka kartoittaa nykynaisen elämäntilannetta.

Tauko arjen rutiineissa luo uuden tärkeysjärjestyksen nykyhetkeen ja tulevaan jännittävässä kamppailussa omasta ja lapsen elämästä.

⦿

⦿

⦿


viulut

Elämän viulut (Kirjayhtymä, 1983) on Raija-Sinikka Rantalan esikoisteos.

Kirja on täynnä elämästä repäistyjä juttuja. Syntymisestä ja kuolemasta. Elämisestä. Siitä kuinka vaikeaa tai helppoa se on, kuinka tiukassa se on. Siitä miten viulut voisivat soida. Ja kuka ne joutuu maksamaan. Huomaako ihminen, että hänessä on viulu? Elääkö hän sellaisissa olosuhteissa, että hän pystyy sitä käyttämään?

Rantalan novellikokoelman tarinoiden taustana on usein Kotka, kirjoittajan kotikaupunki; sen ihmiset ja monet sellaiset elämäntilanteet, jotka ovat jollakin tavoin koskettaneet.

⦿